”Hyvin myrkyllinen hanke.”
”Viestintä menettää strategisen roolinsa.”
”Päätös on tehty täydellisessä pimennossa.”
”Käsittämätöntä, että hanke on päästetty läpi.”

Näin kommentoivat taustakeskusteluissa ministeriöiden viestintäjohtajat, joiden kanssa olen puhunut viime päivinä. Aiheena on ollut hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kesällä tekemä päätös keskittää valtioneuvoston – siis kaikkien 12 ministeriön – viestintä valtioneuvoston kansliaan (VNK).

Päätöksen mukaan kaikkien viestijöiden työsuhteet siirtyisivät kansliaan, VNK:n viestintäjohtajan alaisuuteen. Kansliasta ministeriöt sitten tilaisivat viestintäpalveluja tarpeisiinsa. ”Mikään ei muutu”, on luvannut hanketta ajava alivaltiosihteeri Timo Lankinen VNK:sta.

Paitsi että kaikki muuttuu, uskovat viestinnän ammattilaiset.

Suhde viestintään ohenisi

Suurimpana huolena viestintäjohtajat pitävät viestinnän strategisen roolin menettämistä. Tällä hetkellä viestinnän ammattilaiset ovat oleellinen osa hallinnonalansa substanssia, ymmärtävät sen erityispiirteet ja ovat valmistelemassa päätöksiä, jolloin myös viestinnällinen näkökulma otetaan huomioon.

Pelkona on, että jos kaikki viestinnän ammattilaiset siirretään kansliaan, josta ministeriöt saisivat tilata palveluita, viestinnästä tulisi operatiivinen ”tukipalvelu”, joka tuottaisi tiedotteita, somepostauksia ja videoita. Se kääntäisi viestinnän alan kehitystä taaksepäin.

Riskinä nähdään myös, että viestijöiden keskittäminen kansliaan heikentäisi ajan ja ihmisten vaihtumisen myötä hallinnonalan johdon ja asiantuntijoiden suhdetta viestijöihin. Nyt viestintäjohtajat kuuluvat yleensä ministeriön johtoryhmään, mutta asema tuskin säilyisi, jos heidän työnantajansa olisi valtioneuvoston kanslia.

Keskittämistä yritetty aiemmin

Ajatus valtioneuvoston viestinnän keskittämisestä ei ole uusi. Sitä on yritetty aiemminkin, mutta huonolla menestyksellä. Jyrki Kataisen hallituksen aikana sitä ajoivat kanslian johdossa aloittanut Lankinen ja vuonna 2012 valtioneuvoston kanslian viestintäjohtajaksi valittu ex-toimittaja Kari Mokko.

Erään arvion mukaan Mokko rinnasti valtioneuvoston viestintätoiminnon mediataloon, jossa VNK oli ”uutisdeski”, joka päätti aiheista, ja ministeriöt toimituksia, jotka tuottaisivat sisältöä yhteisiin kanaviin. Viestinnän ammattilaisten näkökulmasta idea oli vieras, mutta se sai vastakaikua kanslian johdosta.

Tuolloin ministeriöiden kansliapäälliköt ja monipuoluehallituksen pienempien puolueiden ministerit kuitenkin torppasivat hankkeen. He eivät halunneet luopua itsenäisestä ja johtamisjärjestelmiin integroidusta viestinnästä ja luovuttaa sitä pääministerin kansliaan.

Kansliapäälliköt tyrmistyivät

Tällä kertaa keskittämishanke paketoitiin puoliväliriihen valtionhallinnon lisäsäästöjen kanssa, vaikka sille ei ole esitetty mitään taloudellisia säästötavoitteita. Säästötavoitteet on osoitettu ministeriöille, ja niiden myötä myös viestintätiimeistä on leikattu ja tullaan leikkaamaan myös ensi vuonna.

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan 24.6. tekemä päätös tuli lähes kaikille ”puskista” – niin viestintäjohtajille, kansliapäälliköille kuin riviministereillekin. Pääministeri Petteri Orpon johtamaan valiokuntaan kuuluvat hallituspuolueiden puheenjohtajien Purran, Adlercreutzin ja Essayahin lisäksi neljä sektoriministeriä kokoomuksesta ja perussuomalaisista.

Erään viestintäjohtajan mukaan kansliapäälliköt olivat järkyttyneitä ja tyrmistyneitä päätöksestä, sillä heiltä ollaan nyt viemässä tärkeä ministeriön johtamisen väline. Lojaaleina virkamiehinä he eivät kuitenkaan halua nousta ministerien tekemää päätöstä vastaan.

Päätöksestä sivussa olleet ministeritkään eivät pidä päätöksestä, mutta eivät arvioiden mukaan halua kuluttaa poliittista pääomaansa hankkeen vastustamiseen.

Luottamus on vaarassa

Keskittämisen motiiveja voidaan vain arvailla. Hanke on osa säästöpakettia, mutta ilman säästötavoitteita. Virallisesti puhutaan myös toiminnallisista hyödyistä, joita saataisiin aikaan linjakkaammalla viestinnän johtamisella.

Yhtenä taustatekijänä hankkeen etenemiselle nähdään joidenkin ministerien tyytymättömyys saamaansa viestintäpalveluun. Osan mielestä ministeriön viestintä on liian avointa ja esimerkiksi toimittajien tiedonsaantia tulisi rajoittaa. Osa taas haluaisi tuoda ministeriön viestintään enemmän puolueensa poliittista agendaa.

Viestintäjohtajat pitävätkin pahimpana skenaariona sitä, että luottamus valtioneuvostoon ja sen ministeriöihin instituutioina rapautuu, jos viestintää aletaan ohjata tiukasti pääministerin kansliasta.

Siihen liittyy huoli myös demokratiasta. Ääritapauksessa keskittäminen antaisi yhdelle puolueelle mahdollisuuden ohjata koko valtioneuvoston viestintää.